maanantai 16. heinäkuuta 2012

Soihtuliljat menestyvät myös Suomessa

Soihtuliljoja (Kniphophia sp.) näkee käytettävän koristekasveina erityisesti Etelä-ja Keski-Euroopassa. Niiden lehdet ovat pitkät, kapeat ja kovat ja ilman kukintoja kasvia ei kyllä olisi yhtään syytä kasvattaa. Kukinnot ovat usein kaksivärisiä, yläosastaan punaisia ja alempaa keltaisia, oransseja tai vihreitä. Tiesimme, että soihtuliljat voivat juuri ja juuri menestyä Suomessa, joten niitähän oli pakko kokeilla.

Meillä kasvaa soihtuliljasta lajike Traffic lights eli suomeksi liikennevalot. Kasvi on pienikokoinen ja kukintojenkin korkeus on vain jotain 30 cm. Kukinta ei kestä kauaa, mutta erikoisena kasvina sen kukintoja tulee silti ihailtua joka kesä. Tänä vuonna kukintoja tulee yhteensä neljä, joista tosin vain yksi kasvoi korkeaksi.

Suojaamme soihtuliljat talveksi vaakaan asetetulla verkolla jänisten varalta ja lisäksi muutamalla havunoksalla. Havunoksien tärkeimpänä tarkoituksena on suojella kasvin ikivihreitä lehtiä auringon ja tuulen kuivattavalta vaikutukselta. Kasvimme kasvaa kivimuurin reunassa, johon paistaa aurinko koko päivän ja joka on erittäin kuiva. Ihan hauska ja kokeilemisen arvoinen kasvi.

Kuvia soihtuliljoista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...