lauantai 2. heinäkuuta 2011

Kesälomalla

Kesä on parhaimmillaan ja siitä on nyt nautittava minkä pystyy. Onneksi on kesäloma, joten voi maata nurmikolla, lukea kirjaa ja välillä ottaa nokoset, jos siltä tuntuu. No on pientä remonttiakin tullut tehtyä, eli ei loma ole kokonaan lorviessa mennyt, mutta joka tapauksessa tämä viikonloppu on varattu kesästä nauttimiselle. Onneksi siirtolapuutarhan lähellä on uimaranta, joten uimassakin on tullut käytyä jo useasti. Meriveden lämpötilaa ja sinilevien määrää Helsingissä voi seurata reaaliaikaisesti Luode-palvelussa.


Tämän blogin päivittäminen on jäänyt viime viikkoina aika vähälle, sillä kamerastani hajosi automaattitarkennus. Samalla väheni myös valokuvaaminen, mutta silti uuden kameran hankkimisen saa jäädä ensi talveen.

Nyt kuitenkin takaisin kirjan ääreen.

perjantai 20. toukokuuta 2011

Valkovuokko 'Vestal'

Kerrottukukkainen valkovuokkolajike 'Vestal' jaksaa kukkia vieläkin. Pidän sitä yhtenä kauneimmista kasveista. Sopivalla tavalla siinä yhdistyy suomalaisuus, hienostuneisuus ja katoava puutahahistoria. Lajike on kuuleman mukaan yksi harvoista jäljellä olevista valkovuokkolajikkeista. "Hienommat" puutarhakasvit ovat vuosikymmenten saatossa syrjäyttäneet tällaiset vaatimattomamman näköiset ja pienikokoiset lajit.
'Vestal' leviää hitaasti, mutta varmasti pionipenkissämme ja jaksaa kukkia äitienpäivästä toukokuun lopulle asti. Siitä pitää nauttia läheltä, sillä kukan kauneus ei yllä muutamaa metriä kauemmas.


tiistai 10. toukokuuta 2011

Kaukasianpitkäpalko aloitti kukinnan

Kaukasianpitkäpalko aloitti meillä viikonloppuna kukinnan. Sen kukat ovat vitivalkoiset ja ne peittävät kasvin lehdistön kokonaan. Se kasvaa meillä kukkaryhmässä, johon on pyritty istuttamaan vain valkoisia kukkia tekeviä kasveja. Huomasin viikonloppuna, että täydessä auringonpaisteessa kukista lähti mieto meden tuoksu. Ja tämän huomasi myös perhonen, joka ruokaili kukilla.

Kaukasianpitkäpalko ei juuri leviä itsestään, mutta tekee tyvelle harvakseltaan uusia siementaimia, joita siirtämällä kasvia saa helposti lisättyä. Kuihtuneet kukinnot kannattaa saksilla leikata pois, jotta kasvi on siistin näköinen koko kesän. Muutama verso kannattaa jättää leikkaamatta, jos siementaimia erityisesti haluaa kasvavan. Kaukasianpitkäpalko on liian harvoin kasvatettu, mutta erittäin suosittelemisen arvoinen perenna aurinkoisille, helposti kuivahtaville kasvupaikoille.



sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Siniset valkovuokot

Valkovuokot ovat kukkineet metsissä jo noin viikon verran. Puutarhassamme kasvaa kahta eri valkovuokkoa ja ne molemmat vasta nyt aloittelevat kukintaa. Toinen valkovuokoista on violettikukkainen. Sen kukat ovat suuret ja voimakkaan violetit. Myös lehdistö on tavallista valkovuokkoa tummempi ja punertavan sävyinen. Se on ehdottomasti yksi lempikasvejani.



keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Helmililjat kukkivat ympäri puutarhaa

Helmililjoja emme ole puutarhaamme juuri istuttaneet. Kun ostimme mökin, koko puutarha oli täysin villiintynyt ja varsinkin helmililjat olivat lisääntyneet ja levittäytyneet ympäri tonttia. Maata myllätessämme niistä suuri osa tietenkin tuhoutui, mutta nykyäänkin helmililjoja löytyy vähän sieltä sun täältä. Ja kiva että löytyy. Helmililjat kukkivat melko kauan, niiden kukinnot ovat kauniita ja ne lisääntyvät kohtalaisen hyvin. Toisaalta harmi, että helmililja on niin helppohoitoinen. Krantut kasvit saavat ainakin meillä enemmän huomiota kuin tällaiset ihan itsestään viihtyvät kasvit.


tiistai 3. toukokuuta 2011

Itsekseen leviävät kevätesikot

Kevätesikoista meillä ei ole (vielä) mitään jalostettuja lajikkeita. Pihasta löytyy kuitenkin sieltä täältä Suomessakin luonnonvaraisena kasvavan kevätesikon taimia. Itse asiassa sekin on kyllä todella kaunis esikkolaji, kunhan sitä vain pysähtyy tarkastelemaan lähempää. Kauempaa katsottuna kevätesikko kyllä jää toiseksi monelle varsinaiselle puutarhakasville, mutta sen pienet torvimaiset kukat ovat minusta silti todella viehättävän näköisiä.



maanantai 2. toukokuuta 2011

Historian havinaa

"- - Kuinka terveydellisesti edullinen onkaan parin tunnin työ ryhmäpuutarhassa, ulkoilmassa, kukkien ja vihreyden keskellä, kun päivän raskas työ tehtaissa, konttoreissa, varastohuoneissa ja puodeissa on päättynyt. Kukista ja vihreistä kasveista useimmat ihmisethän pitävät, ja ilo on aivan erikoinen, melkeinpä onnen veroinen, kun näkee niiden kasvien viihtyvän ja kehittyvän, joita itse on kasvattnut ja hoitanut. Tuollainen luonnollinen ilo muodostaa tarpeellisen ja hyödyllisen vastapainon sille teennäiselle ilontunteelle, jota varieté-huvitukset ja elävienkuvien-teatterit synnyttävät. Se ilo jonka luonto ja oleskelu sen helmassa tarjoaa ihmiselle , on ehdottamasti terveempää laadultaan, se ei tee ihmistä pintapuoliseksi, niinkuin yllämainitut huvitukset, eikä jätä jälkeensä koskaan sitä tyhjyydentunnetta, joka useimmiten seuraa edellisiä.- - "

Saimme hyvältä ystävältä lahjaksi Ossian Lundénin (suom. Helmi Krohn) Ryhmäpuutarha-kirjan vuodelta 1918. Kirjan idea on mm. perustella päättäjille miksi ryhmäpuutarhoja kannattaa perustaa Suomeen. Olen nyt lukenut kirjaa hieman alusta ja kirja on todella nostalgista luettavaa, mutta samalla siitä välittyy sellainen rakkaus puutarhanhoitoon, jota jään kaipaamaan tämän hetken suomalaisissa puutarhaohjelmissa, -kirjoissa ja -lehdissä. Tietysti 90-vuotta sitten puutarhan hoidossa oli tärkeintä sellaiset arvot, jotka eivät maksaneet paljoa ja toisaalta tuottivat säästöä ihmisille. Sellaisia kirjassa korostettuja asioita ovat mm. sato, hyötyliikunta, koristekasvien tuottama ilo ja perheen yhteinen toiminta.

Minun mielestä Suomessa nykyinen puutarhakulttuuri keskittyy liikaa kasvien sijasta muihin asioihin kuten jättisuuriin grilleihin, lähes valmiin kokoisina ostettaviin kasveihin ja mahdollisimman erikoisiin maan pinnan katteisiin kuten vaikka kaakaonkuorikate. Nykyaikaiselle puutarhalle asetetaan ainakin seuraavia vaatimuksia: sen pitäisi olla valmis viikossa tai korkeintaan kuukaudessa, sen pitäisi kukoistaa ilman mitään hoitoa ja tietenkin saada naapurit vihertymään kateudesta.

Ei silti, kyllä mekin toimimme 2000-luvun puutarhakulttuurin säännöillä. Kasvit "suhaavat" pihallemme lentorahtina eri puolilta maailmaa, polkumme pinnoitteeksi eivät sovellu enää vanhat ihan hyväkuntoiset betonilaatat ja mökkiinkin täytyi saada vesijohto sisälle asti. Ehkä voisin yrittää puolustella valintojamme, mutta ehkä en sittenkään vaan tyydyn hyväksymään turmeltuneisuutemme ja koittaa nauttia puutarhastamme siitäkin huolimatta. Joka tapauksessa suosittelen tutustumaan tähän kirjaan ja toisaalta ottaisimme vastaan lukuvinkkejä muista hyvistä puutarha-aiheisista kirjoista.


sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Hauskaa vappua!

Kevätkaihonkukka kukkii kesäisen taivaan sävyisillä kukilla. Oikeastaan kukkien väritys vaihtelee nuorten kukkien ollessa violetinsävyisiä, mutta kukan kehittyessä väri muuttuu puhtaan siniseksi. Joku joskus kehui kevätkaihonkukan ja valkovuokon sopivan hyvin samaan kukkapenkkiin, sillä molemmat kukkivat juuri samaan aikaan. Kasviyhdistelmä onkin varmasti todella hyvä, mutta meillä, ainakin toistaiseksi, valkovuokot kasvavat vielä eri kukkaryhmässä. Kevätkaihonkukka leviää voimakkaasti, mutta sitä on myös helppo kitkeä pois. Rikkaruohoa siitä ei pitäisi muodostua.



lauantai 30. huhtikuuta 2011

Ensimmäiset kukkivat tulppaanit

Tähtitulppaanien (Tulipa humilis) kukinta alkaa olla oikeastaan jo ohitse, mutta silti on pakko laittaa niistä vielä tänne yksi kuva. Se on meillä ensimmäisenä kukkiva tulppaanilaji, joka jaksaa kukkia joka vuosi yhtä hyvin, eikä niiden määrä ole lainkaan vähentynyt vuosien mittaan kuten jalostetumpien tulppaanien. Tähtitulppaanit ovat pienikokoisia, joten ne on istutettava paikkaan, jossa niitä tulee katseltua läheltä. Toisaalta jo muutama kasvi on ihan riittävä määrä, sillä tässä vaiheessa kevättä kasvien ei tarvitse vielä kilpailla kukkarunsaudella.



Tähtitulppaanien jälkeen kukinnan aloittaa kääpiötulppaani (Tulipa turkestanica). Jokainen sipuli tekee monta kukkaa. Tähtitulppaanit ovat parhaimmillaan aamupäivällä jolloin kukat ovat täysin auki. Jo puolen päivän aikaan kukat alkavat sulkeutua. Nämäkin tulppaanit näyttävät viihtyvän hyvin, eikä niiden määrä ole vuosien aikana vähentynyt lainkaan.



Ensimmäinen meillä kukkiva puutarhatulppaanilajike on 'Concerto'. Tanskalaisen Haven i hune -puutarhaohjelman "guru" Claus Dalby hehkutti sitä, joten täytyihän meidänkin sitä siksi kokeilla. Ja ainakin nyt näyttää siltä, että lajike on todella kasvattamisen arvoinen. Kukkien terälehdet eivät ole pelkästään valkoiset, vaan ne ovat oikeastaan helmenvalkoiset, jotka hohtavat auringonpaisteessa todella kauniisti. Videoita Claus Dalbyn puutarhasta löytyy muuten Youtubesta: http://www.youtube.com/user/clausdalbyvideo.


perjantai 29. huhtikuuta 2011

Liian hitaasti leviävät idänsinililjat

Kaikki puutarhaharrastajat ovat varmasti nähneet kuvia Helsingissä talvipuutarhan vieressä olevan Villa Jyrängön laajasta idänsinililjakasvustosta. Se on niin poikkeuksellinen näky Suomessa, että suosittelen käymään sitä katsomassa. Sellainen olisi kiva saada omaankin puutarhaan, mutta toistaiseksi idänsinililjat eivät ole alkaneet meillä levittäytyä, vaan ovat edelleen samanlaisina tuppaina kuin istutettaessa. Joka tapauksessa idänsinililja on taas yksi hieno kasvilaji, joka on juuri aloittanut meillä kukinnan.


keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Vaatimaton pystykiurunkannus

Pystykiurunkannus tuntuu olevan yksi nopeimmista puutarhakasveista. Sen kasvu, kukinta ja siementen kypsyminen tapahtuu hyvin lyhyen ajan sisälle ja jo muutamassa viikossa koko kasvi häviää maan alle odottamaan taas seuraavaa kevättä. Pystykiurunkannusta ei voi mielestäni pitää mitenkään näyttävänä puutarhakasvina, sillä toisin kuin monet muut kevätkukkijat, sen kukinta on melko huomaamattoman värinen. Läheltä katsottaessa kasvi on kuitenkin kaunis. Pystykiurunkannus on luonnonvarainen Etelä-Suomessa (Kasviatlas).


tiistai 26. huhtikuuta 2011

Pitkään kukkivat lumikellot

Lumikelloja olemme yrittäneet kasvattaa jo vuosia. Aluksi ostimme aina syksyisin puutarhamyymälöistä niiden sipuleita. Lumikello ilmeisesti kuitenkin kärsii kuivana säilytyksestä, joten tulos oli aina huono.
Yhtenä vuotena tilasimme  lumikelloja keväällä Cambo Snowdrops:sta Englannista. Sipulit nostetaan kukinnan jälkeen ylös ja toimitetaan lehdellisinä. Kiitos postin hidastelun, saimme laatikollisen osittain mädäntyneitä sipuleita, jotka toimittaja tosin hyvitti lähettämällä syksyllä lisää sipuleita.
Parhaiten kuitenkin onnistuimme, kun tilasimme laatikollisen lumikellon sipuleita puutarhatukusta. Saimme sipulit heti kun ne toimitettiin Suomeen, joten ne olivat ehkä hieman vähemmän kuivuneita kuin myymälöissä myytävät sipulit. Suurin osa niistä osoittautui vielä kerrottukukkaisiksi, eli kukat ovat kooltaan hieman isompia kuin tavalliset yksinkertaiskukkaiset lumikellot.
Lumikellojen paras puoli on niiden pitkä kukinta-aika. Kukinta alkaa heti lumien sulamisen aikaan, mutta toisin kuin talventähdet, lumikellot kukkivat runsaasti edelleen.


maanantai 25. huhtikuuta 2011

Kevättähtien "tykitystä"

Vuosia ihailimme kevättähtien kukintaa muiden pihoilla ja kasvitieteellisissä puutarhoissa. Kuitenkaan syksyllä ne eivät tuntuneet yhtä houkuttelevilta kuin muut sipulikukat, joten niiden sipulit jäivät aina ostamatta. No, viime syksynä onneksi ostimme kevättähtien sipuleita paljon ja nyt eri puolilla puutarhaamme on runsaasti kevättähtituppaita täydessä kukassa. Valkoiset ja siniset kevättähdet tuntuvat tällä hetkellä kauniimmilta kuin vaaleanpunakukkaiset kevättähdet, mutta ovat ne kaikki joka tapauksessa todella kauniita.


sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Pääsiäinen

Sää ei voisi olla enää parempi kuin mitä tämän vuoden pääsiäisenä on ollut. Aurinko on paistanut täydeltä terältä ja lämpötila on noussut 15 asteeseen.

Puutarhassamme todella monet sipuli- ja mukulakasvit ovat jo alkaneet kukkia. Niiden lisäksi portaille oli jo pakko saada ensimmäiset "sesonkikasvit" eli pääsiäisenkeltainen istutus sipuli- ja kesäkukista. Sitä on kyllä pakko suojella vielä yöpakkasilta, eli nostamalla yöksi kuistille tai kasvihuoneeseen.




torstai 21. huhtikuuta 2011

Jäänsiniset kevätkurjenmiekat

Jääkurjenmiekat ja kevätkurjenmiekat ovat yksiä kevään lempisipulikasvejamme. Harmi vaan, että molemmat lajit ovat ainakin meillä melko lyhytikäisiä. Kaikki jääkurjenmiekat ovat muutamassa vuodessa hävinneet ja kevätkurjenmiekoistakin jaksaa kukkia enää vain viisi kasvia. Täytyy yrittää muistaa ensi syksynä istuttaa sipuleita lisää.

Vaikka jääkurjenmiekka on kirkkaankeltainen ja kevätkurjenmiekka tummansininen, niiden värit sopivat silti yhteen. Keväällä kun kukkia on muutenkin vähän, kirkkaatkin värit tuntuvat sopivan hyvin samaan kukkapenkkiin. Kesällä kukkien värien kanssa ollaankin sitten tarkempia.




keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Takuuvarmat jouluruusut

Jouluruusut ovat osoittautuneet ainakin meillä takuuvarmoiksi kukkijoiksi. Joka joulu tulee hankittua vähintään yksi kukkiva jouluruusu, jonka sitten keväällä istutamme ulos. Tällä hetkellä kaikki jouluruusut ovat täydessä kukassa. Eräänä lauhana talvena yksi kasvi kukki jopa vuoden vaihteessa. Vielä kun saisi hankittua vähän erikoisemman värisiä tai kerrottuja lajikkeita. Lisäksi jouluruusut näyttävät tarjoavan kimalaiskuningattarille tärkeää ravintoa, sillä mitkään luonnonkasvit eivät vielä näytä kukkivan.



maanantai 18. huhtikuuta 2011

Talventähdet

Kirkkaankeltaisina kukkivat talventähdet ovat nyt parhaimmillaan. Se on kiitollinen sipulikukka, joka meillä leviää itsekseen siementämällä. Viime vuoden siemenet itävät parhaillaan, joten niitä ei vahingossakaan saa kitkeä rikkaruohoina pois. Talventähden mukuloille on syytä antaa kasvurauha myös kesällä, vaikka kasvia ei näe kevään jälkeen. Talventähden kukinta aloittaa oikeasti kevään.


perjantai 15. huhtikuuta 2011

Omenapuun varttamista

Puutarhassamne kasvaa kaksi vanhaa omenapuuta. Koska molempien puiden hedelmät eivät ole oikeastaan lainkaan herkullisia, niin olemme varttaneet toiseen puuhun muita lajikkeita. Viikko sitten vartoimme puuhun 'Antonovkaa', 'Punaista Melbaa', 'Pekkaa', 'Valkeakuulasta' ja 'Åkeröä'. Saa nähdä, lähtevätkö vartteet yhtä hyvin kasvamaan kuin edellisinä vuosina.


keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Melkein kevät

Viikonloppuna tuntui jo keväiseltä. Aurinko paistoi ja lämpötila kohosi melkein kymmeneen asteeseen. Mökinkin lämpötila nousi 25:een asteeseen auringon paistaessa kuistin ikkunoista sisään.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...